Tässä on taas tapahtunu vähän kaikennäköstä ja en rupea niitä asioita sen enempää avaamaan..
Mutta, oon vaan niin jumalattoman pettynyt, ehkä jopa hieman vihainen. Joihinkin ihmisiin vaan pettynyt, joillekkin vihainen, joillekkin kumpaakin ja paljon muitakin tunteita.
Mietitään kulunutta vuotta, ei ihan alusta asti mutten tarkkaan muista mistä lähtien tätä voisi laskea.
En oo ikinä elämässäni ennen ollut näin yksinäinen ja tuntenut tätä tunnetta ettei tiedä keltä voisi apua pyytää. Juuri se aika elämästäni jolloin eniten olisin seuraa, apua, ystäviä tarvinnut.
Se jossen soita et 'hei moi! lähekkö kahville?' tarkoittaa ilmeisesti nykyään sitä ettei miuta kiinnosta muut ihmiset ja sillon miulekkaan ei tarvi soitella. Entäs jos oonkin vaan niin loppu etten jaksa enää kysellä?
En nyt oo varma, mutta eikö niiden niin kutsuttujen ystävien pitäisi huomata että jossain saattaa mättää kun ennen huvikseenkin soitteleva ystävä ei enää soittelekkaan..?
Ja ei, en pohdi tätä yksinäni, oon parille kertonutkin että tuntuu tältä..
Sitten on vielä nää ihmiset jotka ei ymmärrä asioita tehdessään niiden vaikutuksia muihin ihmisiin. Oon tässä saanu taas yhden ihmisen takia kärsiä niin paljon et tekis mieli vaan heittää hanskat tiskiin, haistattaa pitkät ja muuttaa timbuktuun. Vaikka kuin koitat selittää asioita ni väitetään että ymmärretään ja kohta kustaan hommat taas ja miun pitäs vaan nätisti hymyillä..? Eieiei käy.
Ehkä meen vaan nukkumaan ennenko tähän ilmestyy jotain tekstiä mitä en haluais kirjoittaa. Ehkä ens kerralla iloisempaa?
